Muutama satunnainen ajatus, jotka saivat alkunsa kissan yöllisestä karkaamisesta

• Hukkasin kissan yöllä ulos. (Ei olisi pitänyt eilen valittaa siitä miten se repii vessapaperit ja kaataa raksukipot.) Raotin ulko-ovea napsauttaakseni sen lukkoon ja saamarin katti livahti pihalle oven raosta. Harmaavalkoinen, pumpuliturkkinen kissa häviää talviyössä ulos kuin kusi lumeen.

• Lähdin puoli viideltä aamulla etsimään sitä kissaa. Kissittelin otsalampun valossa hyvän tovin lokasuojasta auton alle tippunutta loskapaakkua. Ei näkynyt kollia missään. Aloin jäätyä ja luovutin.

• Heräsin seitsemältä tirrin ininään ja ryhdyin syöttö- ja vaipanvaihtotoimiin. Totesin, etten saa enää unta; pälyilin ikkunasta näköhavaintoja kissasta. Näin Antin, joka oli samoissa puuhissa pihalla, ja heitteli siinä sivussa heinää pihattoon. Rappusten alle kurkkineen miehen ilmeestä näkyi, että kissanetsintätoimet tuottivat vesiperän. 

• Hörpin kahvia Antin vanhasta, kulahtaneesta Ilves-mukista. Kun aikoinaan ymppäsimme astiamme yhteiseen kaappiin, oli Ilves-muki ainoa astia, jonka säilyttämisestä ei kuulemma voitu neuvotella. Muki jäi. Nykyään minulla on mukiin viha-rakkaus –suhde: se on juuri sopivan muotoinen ja käteen sopiva, ja siihen mahtuu kahvia juuri se määrä, jonka aamulla tarvitsen saadakseni itseni ihmiseksi. Mustassa mukissa myös kontrasti kahviin on huomattavissa juuri oikein, jotta maitoa tulee annosteltua optimaalinen määrä. Mutta helkkarin rumahan se on. Haaveilen täydellisen epätäydellisestä astiakaapista, josta löytyisi toisiinsa sointuvan boheemishenkinen kirppislöydöistä ja muista kokoon haalittu kahvikuppikattaus, mutta tällä hetkellä kaapin sisältö ei ole mitään sinne päinkään. Syytän siitä Ilves-mukia. Pilaa mun astiakaappini feng shuit. Prkl.

Welho ja Ilves-muki

• Siinä aamukahvia rumasta, feng shuit pilaavasta mukista ryystäessäni katselen isännän hyppäävän kiireessä autoonsa, ehtimättä tulla antamaan suukkoa ennen töihin lähtöään. Aion laittaa sille perään hyvän työpäivän toivotuksen viestinä, mutta huomaan sekä Antin työ- että henk.koht. puhelimen kuin lompakonkin leppyvän eteisen lipaston päällä. Nappaan ne käteen ja painun portaille huiskimaan autoa käynnistelevälle Antille. Ei huomaa. Hipsin portaat alas auton viereen puhelimet ja lompakko ojossa. Auto lähtee liikkeelle. Hölkkään paljain varpain flanellisen yökoltun helmat hulmuten naapurin ladolle asti, kunnes totean että sinne män, ja turha muutenkin juosta, ei se pitkälle pötki kumminkaan huomaamatta, että luuri puuttuu. Pian auto kaartaakin takasisin pihaan. Odotan oven raossa lompsa ja puhelimet ojennettuina ja huulet töttöröllä. Ja taas pian katson auton perävalojen katoavan mutkan taakse.

• Netti ei toimi, joten rustailen päässä viliseviä ajatuksia paperille lyijykynällä, jonka juuri löysin koiran suusta. Annan koirille ihan oikeaa syötävää.

• Aprikoin, miten saisin kiinni raittiista ilmasta hurmioituneen karkurikissan, jos se ei päätäkään tulla kotiin omin neuvoin. Yhdistyksen tyypeiltä saisi varmasti loukkuja lainaan – mutta se ratkaisu ei taida tulla kysymykseen. Löytäisin loukusta kolmen muun oman katin lisäksi kaikki naapuruston punkerokissat ja sen yhden ehkä kodittoman katin, jotka kaikki tunkisivat sinne ennen karannutta Dinoa helpon evään perässä. Päästän loput kissat pihalle (Astridin kanssa tästä joudun vähän ensin neuvottelemaan) ja toivon, että ne toisivat palatessaan karkuripojan kotiin.

• Netti ei toimi vieläkään, joten maltan vihdoin napata hyppysiini hiukan ennen synnytystä tilaamani Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarjan viidennen osan. Toiveikkaana pakkasin kirjan mukaan jo sairaalakassiin ja mietin, että onpahan sitten lukemistakin mukana synnärillä jos touhu menee ihan odotteluksi. Joopajoo, en todellakaan siinä muksua ulos änkätessäni ehtinyt haaveilemaan mistään pitkistä, salskeista, kilttiin sonnustautuneista skottisotureista. Mutta josko nyt. Ehkä muutama luku sivu ah-niin-ihanaa Jamie Fraseria nostaa tätä orastavasti huolestunutta tunnelmaa. Sitten painun taas huutelemaan sitä kissaa.

Jamie Fraser

• ...

• Kuumat skottisoturit kilteissään pistävät näköjään unettamaan, sillä herään paria tuntia myöhemmin poski liimautuneena samaiselle sivulle, miltä kirjan alunperin avasin. Tönään ruuan uuniin. Netti ei vieläkään toimi. Paremman syntipukin puuttuessa syytän siitäkin Ilves-mukia. Dino-kissaa ei näy. Etsintäpartioksi lähettämäni Huu-kissa ei ole myöskään palannut takaisin kotiin. Tuolla ne varmaan naapurin ladossa nauravat meikäläiselle ja popsivat hiiriä kimpassa.