Muutama satunnainen ajatus, jotka saivat alkunsa kissan yöllisestä karkaamisesta
Posted by
Sanni
|
on
3.3.16
- Hukkasin kissan yöllä ulos. (Ei
olisi pitänyt eilen valittaa siitä miten se repii vessapaperit ja kaataa
raksukipot.) Raotin ulko-ovea napsauttaakseni sen lukkoon ja saamarin katti
livahti pihalle oven raosta. Harmaavalkoinen, pumpuliturkkinen kissa häviää
talviyössä ulos kuin kusi lumeen.
- Lähdin puoli viideltä aamulla
etsimään sitä kissaa. Kissittelin otsalampun valossa hyvän tovin lokasuojasta auton
alle tippunutta loskapaakkua. Ei näkynyt kollia missään. Aloin jäätyä ja luovutin.
- Heräsin seitsemältä tirrin
ininään ja ryhdyin syöttö- ja vaipanvaihtotoimiin. Totesin, etten saa enää
unta; pälyilin ikkunasta näköhavaintoja kissasta. Näin Antin, joka oli samoissa
puuhissa pihalla, ja heitteli siinä sivussa heinää pihattoon. Rappusten alle
kurkkineen miehen ilmeestä näkyi, että kissanetsintätoimet tuottivat vesiperän.
- Hörpin kahvia Antin vanhasta,
kulahtaneesta Ilves-mukista. Kun aikoinaan ymppäsimme astiamme yhteiseen
kaappiin, oli Ilves-muki ainoa astia, jonka säilyttämisestä ei kuulemma voitu
neuvotella. Muki jäi. Nykyään minulla on mukiin viha-rakkaus –suhde: se on
juuri sopivan muotoinen ja käteen sopiva, ja siihen mahtuu kahvia juuri se
määrä, jonka aamulla tarvitsen saadakseni itseni ihmiseksi. Mustassa mukissa
myös kontrasti kahviin on huomattavissa juuri oikein, jotta maitoa tulee
annosteltua optimaalinen määrä. Mutta helkkarin rumahan se on. Haaveilen
täydellisen epätäydellisestä astiakaapista, josta löytyisi toisiinsa sointuvan
boheemishenkinen kirppislöydöistä ja muista kokoon haalittu kahvikuppikattaus,
mutta tällä hetkellä kaapin sisältö ei ole mitään sinne päinkään. Syytän siitä
Ilves-mukia. Pilaa mun astiakaappini feng shuit. Prkl.
 |
Welho ja Ilves-muki |
- Siinä aamukahvia rumasta, feng
shuit pilaavasta mukista ryystäessäni katselen isännän hyppäävän kiireessä
autoonsa, ehtimättä tulla antamaan suukkoa ennen töihin lähtöään. Aion laittaa
sille perään hyvän työpäivän toivotuksen viestinä, mutta huomaan sekä Antin
työ- että henk.koht. puhelimen kuin lompakonkin leppyvän eteisen lipaston
päällä. Nappaan ne käteen ja painun portaille huiskimaan autoa käynnistelevälle
Antille. Ei huomaa. Hipsin portaat alas auton viereen puhelimet ja lompakko
ojossa. Auto lähtee liikkeelle. Hölkkään paljain varpain flanellisen yökoltun
helmat hulmuten naapurin ladolle asti, kunnes totean että sinne män, ja turha
muutenkin juosta, ei se pitkälle pötki kumminkaan huomaamatta, että luuri
puuttuu. Pian auto kaartaakin takasisin pihaan. Odotan oven raossa lompsa ja
puhelimet ojennettuina ja huulet töttöröllä. Ja taas pian katson auton
perävalojen katoavan mutkan taakse.
- Netti ei toimi, joten rustailen
päässä viliseviä ajatuksia paperille lyijykynällä, jonka juuri löysin koiran
suusta. Annan koirille ihan oikeaa syötävää.
- Aprikoin, miten saisin kiinni
raittiista ilmasta hurmioituneen karkurikissan, jos se ei päätäkään tulla
kotiin omin neuvoin. Yhdistyksen tyypeiltä saisi varmasti loukkuja lainaan –
mutta se ratkaisu ei taida tulla kysymykseen. Löytäisin loukusta kolmen muun oman
katin lisäksi kaikki naapuruston punkerokissat ja sen yhden ehkä kodittoman
katin, jotka kaikki tunkisivat sinne ennen karannutta Dinoa helpon evään
perässä. Päästän loput kissat pihalle (Astridin kanssa tästä joudun vähän ensin
neuvottelemaan) ja toivon, että ne toisivat palatessaan karkuripojan kotiin.
- Netti ei toimi vieläkään, joten
maltan vihdoin napata hyppysiini hiukan ennen synnytystä tilaamani Diana
Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarjan viidennen osan. Toiveikkaana pakkasin
kirjan mukaan jo sairaalakassiin ja mietin, että onpahan sitten lukemistakin
mukana synnärillä jos touhu menee ihan odotteluksi. Joopajoo, en todellakaan
siinä muksua ulos änkätessäni ehtinyt haaveilemaan mistään pitkistä,
salskeista, kilttiin sonnustautuneista skottisotureista. Mutta josko nyt. Ehkä
muutama
luku sivu ah-niin-ihanaa Jamie Fraseria nostaa tätä orastavasti
huolestunutta tunnelmaa. Sitten painun taas huutelemaan sitä kissaa.
 |
Jamie Fraser |
- Kuumat skottisoturit kilteissään
pistävät näköjään unettamaan, sillä herään paria tuntia myöhemmin poski
liimautuneena samaiselle sivulle, miltä kirjan alunperin avasin. Tönään ruuan
uuniin. Netti ei vieläkään toimi. Paremman syntipukin puuttuessa syytän
siitäkin Ilves-mukia. Dino-kissaa ei näy. Etsintäpartioksi lähettämäni
Huu-kissa ei ole myöskään palannut takaisin kotiin. Tuolla ne varmaan naapurin
ladossa nauravat meikäläiselle ja popsivat hiiriä kimpassa.
Voi, toivottavasti karkuri on jo tullut kotiin
VastaaPoistaKarkulainen pyörii tuossa pihalla, mutta ei anna ottaa kiinni :/ onneksi säät lauhtuivat sentään...
PoistaIhan hassu olet :D :D Kissa karkuteillä -siinä ei ole mitään hauskaa..toivottavasti karkulainen kotiutuu, mutta kirjoitus tyylisi on.vain niin totta maar piristävää :)
VastaaPoistaOlisi jo korkea aika kyllä karkumaakarin palata kotiin! Ja kiitos <3 jos joku on piristävää, niin nämä sun kommenttisi!
Poista