Hyvää pöhinää

22.10.18



Pieni luova tauko kirjoittamisesta on ollut paikallaan, ja sillä tämä perjantaipostauskin venyi ja vanui maanantaille saakka. Syystouhut ovat pitäneet meidät kiireisenä ja tuntuu, että minne päin tahansa katseensa kääntää, odottaa siellä jokin asia, esine, ihminen tai eläin huomiotamme tai huolenpitoamme. Tämä kiire ei kuitenkaan ole sitä epämukavaa, stressaavaa ja ahdistavaa kiirettä, vaan ennemminkin sellaista hyvää pöhinää. Intoa puuhasteluun riittää ja tuntuu hyvältä saada asioita etenemään!

Aloitin noin viikko sitten lintujen talviruokinnan. Tirpat olivat tottuneet jo suuntaamaan pihallemme ruuan toivossa etsiessään siemeniä puutarhan kasveista. Kun siemenapajat alkoivat ehtyä, ajattelin jatkaa ruokintaa nyt kun linnut olivat jo valmiiksi oppineet pihallamme parveilemaan sapuskaa etsien.

Tarjoilut häviävät ruokintapaikalta melkoista vauhtia. Olen huomannut vähentäneeni ihan varkain tietokoneen ääressä viettämääni aikaa, ja erinäisten sarjojen sijasta olenkin toljottanut vauvanimetyshetkien ajan ruokintapaikkaa nenä kiinni ikkunalasissa. Linnut ovat tainneet tottua ikkunassa möllöttävään naamatauluuni, sillä tänään ruokintatelineitä täyttäessäni ne lensivät jo parinkymmenen sentin päähän minusta istuskelemaan ja purtavaa hakemaan. Seisoin pitkän tovin tirppojen kanssa syreenipuskassa ja ihastelin noita uskomattoman kauniita pikkuotuksia miettien, että niiden siivistä kuuluva vikkelä lepatus on ehkäpä rauhoittavimpia ääniä maan päällä.

Kameraa pikkutiitiäiset hieman ujostelivat.




Nyt olen nostanut kasvimaalta viimeisetkin punajuuret ja porkkanat. Punajuuret säilöin etikkaliemeen, osan porkkanoista säästän kekripöytään ja loput soseutan ja säilön jääpalamuotteihin.

Alkukesästä tein kokeellisen perunanviljelytilkun vanhaan ankkatarhaan. Vuorasin maan pahvilla ja kasasin päälle lehti- ja ruohosilppua ja muuta maatuvaa tavaraa. Niiden päälle laitoin vähän multaa ja lykin sekaan siemenperunoita. Päälle ladoin vielä vanhoja olkia ja oikeastaan unohdin koko testiperunatilkun oman onnensa nojaan rehottamaan. Nyt kun kävin kuokkimassa tuota viritelmääni, löytyikin sieltä sangollinen upeita pottuja!

Osan perunoista säästän siemenperunaksi. Osan pistän porkkanoiden kanssa soseiksi pakastimeen. Eevi-vauvamme täyttää reilu parin viikon päästä neljä kuukautta, jolloin on hyvä aika ryhtyä maistelemaan ensimmäisiä lusikallisia kasvissoseita. Mikäs sen hienompaa, kuin alkaa tutustuttamaan pikkupätkää ruuan maistelun maailmaan omasta maasta nostetuilla, puhtailla ja järjettömän maukkailla kasviksilla! Saa nähdä, onko vauva asiasta yhtä hurmoksessa kuin äitinsä, vai päätyvätkö hehkuttamani herkkusoseet syljeskeltyinä pitkin rinnuksia.





Niinä hetkinä, kun en ole ollut työn touhussa, olen yrittänyt ottaa kaiken ilon irti suunnattoman upeasta syksystä ja ruskan värjäämästä luonnosta. Olen haahuillut päämäärättömästi pitkin metsänlaitoja ja rämpinyt kotimme lähellä sijaitsevan suojärven upottavilla rannoilla.

Kaltaiselleni kuusimetsien kasvatille suomainen luonto tarjoaa loputtomasti ihasteltavaa ja uudenlaista ihmeteltävää. Kun poikkeaa pois valmiiksi tallatulta polulta, saattaa löytää vaikka upeita, suojaisia poukamia, jotka ovat kuin suoraan satukirjasta repäistyjä.






Edellisessä kirjoituksessani saatoin ehkä ohimennen mainita, että olemme suunnitelleet yksinäiselle Rebekka-vuohellemme lajitoverin hankintaa, kun nyt kävi niin ettei Rebekka poikinutkaan tänä syksynä kiliä seurakseen. No, tuumasta toimeen -meiningillä kohdallemme osui pian ei vain yksi, vaan kaksi hurmaavaa vuohikuttua, jotka olivat uutta kotia vailla. Juteltuani kuttujen omistajan kanssa päätimme, että vuohet muuttaisivat rakkaan Reppulini seuraksi ja saisivat meiltä uuden kodin.

Kutut, nimiltään Moona ja Jallu, ovat äiti ja sen tytär. Emä Moona on sarveton jo kypsempään ikään ehtinyt senioriitta, joka lypsää edelleen, joskin vain toisesta utareestaan. Moonan vaalea, sarvellinen kili Jallu ei ole koskaan ollut lypsyssä, vielä. Luonteeltaan tytöt ovat aivan ihania ja (vuohiksi) rauhallisia, ja Moonan luonteessa on jo selvästi havaittavissa varttuneemmalle ladylle sopivaa tyyneyttä ja arvokkuutta.

Rebekka oli etenkin alkuun kuin puulla päähän lyöty uusista ystävistään, mutta illalla kolmikko kävi jo oikein sopuisasti talliin samoille pahnoille yöpuulle. Ulkoillessa se vetäytyy ehkä vielä vähän erilleen Jallun ja Moonan seurasta, mutta uskon kolmikon ryhmähengen hitsautuvan vielä tiiviimmäksi kunhan tutustuminen etenee.







Antti väkersi minulle talliin kauan kaipaamani lypsypöydän, ja sen avulla olen saanut onnistuneesti lypsettyä myös Rebekan, jolla on ollut hieman hankalaa totutella ajatukseen lypsylle joutumisesta. Lypsyjen alettua sujumaan ja saatuani taloon vielä toisen maitokutun, olen käsiäni läpsytellen ryhtynyt etsimään hyvältä vaikuttavia juustonteko-ohjeita ja kirjaamaan niitä ylös reseptivihkoon. Kunhan alan saada tarpeeksi maitoa kasaan ja kunhan kuttujen maidontuotanto tihentyvien lypsyjen myötä hieman lisääntyy, ryhdyn oman elämäni juustomestariksi. Jos sinä, hyvä lukijani, tiedät toimivia ja herkullisia juusto-ohjeita, vinkkaa tai linkkaa tännekin päin!

Uusi lypsypöytä on korkeudeltaan sellainen, että se sopii hyvin myös lampaiden kerintäpöydäksi. Se onkin oikein jeppishomma, sillä minulla on vielä monen monta villapeffaa kerittävänäni ja kaikenlaiset helpotukset urakkaan ovat tervetulleita. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan kerinnät piti olla jo hoidettuina tähän mennessä, mutta jostain syystä minulla on käynyt ajoitusten kanssa huono tuuri. Keritseminen nimittäin on sellaista puuhaa, että kun siihen ryhtyy, niin sen soisi kyllä sujuvan yhteen pötköön ilman keskeytyksiä (lue: lapsia). Aina, kun isäntä olisi sopivasti vapailla vahtiakseen tenavia kerinnän ajan, on satanut vettä, eikä märkää lammasta viitsi parturoida vanha Erkkikään.

Samalla, kun Antti teki talliin lypsy-kerintäpöydän, hän asensi sinne kunnon valot ja vielä kirkkaan lampun erikseen lypsypöydän ylle. Sen avulla kerintähommat onnistuvat nyt siis myös ilta-aikaan, eikä tarvitse saksia sokkona vaikka ulkona olisikin jo hämärää!


Palajan esittelemään hienoa lypsy-kerintäasemaani vielä myöhemmin omassa postauksessaan.





Iloista maanantaita ja hyvää alkavaa viikkoa!






8 kommenttia on "Hyvää pöhinää"
  1. Ai että, kun näistä sun tarinoista tulee aina niin hyvälle mielelle <3 ja mahtavaa,että Rebekka on saanut kavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, ihana kuulla <3 Kiitos Kiisu! Olen itsekin mahdottoman tyytyväinen Rebekan puolesta. Vaikkakaan Rebekka ei ihan vielä tunnu sisäistävän, että mitä nuo kaksi uutta otusta täällä oikein tekee :D

      Poista
  2. Varmasti pakkasesta tulee maistumaan oman maan juurekset vaaville :) Ihania kuvia taasen, näitä on kiva katsella <3 Mielenkiinnolla odotan pöytäpostausta. Mukavaa viikonalkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! :D Kiitos hurjan paljon <3

      Mukavaa viikon alkua sinne myös!

      Poista
  3. Näitä siun kuvia jää niin usein katselemaan pitkäksi aikaa, ihana tunnelma <3 Ja voihan vuohet! Mahtia että Rebekka on saanut noin hyvää seuraa.
    Tuli vuohenmaidosta mieleen että täällä meilläpäin eräs tila myy vuohenmaidosta tehtyä kosmetiikkaa, ja ainakin meikäläisen luonnonkikkurat hiukset sekä pahasti atooppinen iho tykkäävät noista pesuaineista hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, et arvaakaan kuinka mieltä lämmittää tällaiset kehut <3
      Rebekka sopeutuu uusiin kavereihinsa päivä päivältä paremmin :) On niin hyvä mieli sen puolesta, vaikkei Reppuli itse ihan saman tien sisäistänytkään, että mikä virka noilla uusilla otuksilla oikein on :D Kiitos vinkistä, olisikin kiva tutustua vuohenmaitokosmetiikkaan paremmin! Oon haaveillut sen teosta myös itse, mutta aika vähän on kuullut mistään kokemuksia millaista on käyttää ja toimiiko. Meilläkin kun on noita herkkäihoisia niin voisi kyllä laittaa testaukseen!

      Poista
  4. "Riippumattomamma" ei kauhiasti ehdi riippumatossa lepäillä... mutta kyllä kuulostaa ihanalta tuollainen kiire. Itsekin odotan ilolla aikaa, jolloin kiireemme koostuvat kotitilan töistä ja eläinten kanssa touhuilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ehtinyt vielä edes asentaa riippumattoa :D Mutta ehkä vielä joskus...

      Voi, kun meilläkin olisi vain nämä farmin kiireet :) Tai no, lasten lisäksi itselläni tällä hetkellä onkin, kun vielä olen vanhempainvapailla... Mutta siitä se kiire tuppaa täälläkin tulemaan, että työt haittaavat alituiseen näitä harrastuksia :D

      Poista