Kajahtanut muija, kissa ja kana

26.10.18


Vielä viikko sitten tunnelmoin ruskan värejä ja ihmettelin, miten joku voi olla pitämättä syksystä. Sitten tuli yksi pikku tuulenpuuska ja puf, lehdet vaan pölähtivät alas puista. Valtaosa niistä mitä ilmeisimmin meidän tontillemme.

Nyt on pimeää ja märkää. Aamulla herätellessäni esikoista päikkyyn, hän komensi minua avaamaan pimennysverhot. Selitin taaperolle, että kyllä minä muuten oikein mielelläni mutta katos kulta, kun nyt on niin, että verhot on jo auki. Unenpöppöröinen pörröpää katsoi minua silmät ristissä ja totesi: mutta äiti, minäpä näytän sinulle kuinka pimeetä tuolla vielä on. Katsos! Minun pitää siis ensin vielä nukkua. Voi pientä rakasta.

Yritin selvittää kaksivuotiaan ymmärrykseen sointuvaa selitystä kaamoksesta ja samalla hiljaa mielessäni pohdin, että mikähän jännä päähänpisto on iskenyt niihin ensimmäisiin ihmisiin, jotka ovat päätyneet taivaltamaan tänne Pohjolan perukoille ja toteamaan, että näin on hyvä. Kallistun teoriaan, että he ovat perille päästyään vasta huomanneet, että oho, täällähän on pimeää ja kylmää ja märkää, sen jälkeen ihan hitokseen kylmää ja sitten tuleekin taas märkää ja sen jälkeen muutama kuunkierto niin valoisaa, ettei missään välissä pysty nukkumaan, ja sen jälkeen taas niin pimeää, ettei pysty heräämään. Mutta koska he ovat taaplanneet tänne asti etelästä jalat rakoilla, eivät he vaan ole enää jaksaneet tassutella takaisin. Niinpä he tyytyivät vallitseviin olosuhteisiin ja etsivät jonkun pikkuisen kolosen, josta saivat hieman suojaa häädettyään sieltä tunkeilijoista suivaantuneen luolakarhun. Sitten he keksivät kumisaappaat ja villasukat, Gore-texit, nelilasiset lämpöikkunat ja otsalamput ja ryhtyivät toivomaan parasta.

Mieleni kirkastui kaamoksenmustista mietteistäni toisen kahvikupillisen jälkeen. Venla hihkui päiväkodin pihaan päästyämme "katso äiti, täällä päikyssä on valoa! On paljon valoja!" ja hävisi sukkana tuulikaapista leikkimään kavereidensa kanssa.




Syksyssä ja ruskaisten lehtien pöllyämisessä pihallemme on hyvätkin puolensa. Sain tässä eräänä päivänä kunnon heureka-elämyksen katsellessani kanojen kuopimista pihalla terijoensalavien alla. Menin pönkimään niiden vanavedessä maahan tippunutta lehtikerrosta ja huomasin, että niiden alla oli paksu kerros muhevaa multaa.

Toki tiedän, että orgaaninen aines maaperässä maatuu ja hajoaa ja palauttaa puiden maasta ottamat ravinteet takaisin kiertoon. Tähän luonnonlakiin pitkälti perustan myös kaikki viljelykokeiluni: pyrin käyttämään mahdollisimman tarkoin tontillamme ja taloudessamme syntyvää orgaanista materiaalia maan ravitsemiseen, jotta se voisi ravita meitä. Oli kuitenkin valtaisan valaisevaa huomata siinä nimenomaisessa paikassa, kuinka saumattomasti tuo prosessi todellakin toimii. Innostuin niin, että aloin katsella jo silmät kiiluen naapurinkin lehtien peittämää pihaa. Kun sitten mökkinaapurimme eräänä päivänä ilmestyi tontilleen ja käynnisti lehtipuhaltimen, huikkasin tallissa touhuavalle Antille, että kävisi kysymässä naapurilta sopivan hetken tullen, voisinko käydä hakemassa hänen ojaan puhaltelemansa lehdet kasvimaalleni. Ei kehdannut. Olisi kuulemma vähintäänkin kajahtanutta mennä kysymään lupaa saada kantaa tontilleen roskaa kottikärrykaupalla, kun toinen yrittää päästä siitä lehtipuhallin sauhuten kaikin voimin eroon. Höh.

Minua taitavat mökkinaapurit pitää jo valmiiksi kajahtaneena, joten kärkyn poikkeavatko he mökillensä tänä viikonloppuna. Käyn sitten itse kysymässä, kun Antin vahtiva silmä välttää.




Eilen vauvan nukahdettua päiväunille, nappasin itkuhälyttimen taskuuni ja lompsin ulos puuhastelemaan. Otin kissamme Herra Huun mukaan kaveriksi. Saatuani työt tehdyksi vauva nukkui vielä, joten lähdimme Huuppa Puupposen kanssa vielä rantaan haukkaamaan raitista syysilmaa. Polulla talsiessamme kuulin lehtien kahinaa, ja näin erään nuorista hämäläiskanoista kaahottavan dinosaurusmaisesti juosten meitä kohti. Se halusi mukaan seikkailulle, kuinkas muutenkaan.

Ihan vain Antin puolesta olen onnellinen, etteivät mökkinaapurit olleet näkemässä touhujamme. Siellä se naapurin hullu muija taas menee, pömppelehtii pitkin rantaryteikköä kissan ja kanan kanssa.

Mutta vakavasti puhuen, nuo kesällä siitosmunista koneella hautomani hämäläiskanat ovat ihan hulvattomia tyyppejä, todella persoonallisia kaikki tyynni. Tämä yksi kana, jolla on vähän ruskeaa kauluksessaan, on erityisen seurallinen. Se jättää usein muun parven ja haluaa olla kaikissa touhuissa mukana. Haudoin munat sillä ajatuksella, että jos nyt yhden kanan saisin parveni vahvistukseksi, niin olisin tyytyväinen. Kanoja tuli kumminkin viisi. Yhden jätämme kotiin ja se onkin jo muuttanut talvikanalaan muun parvemme seuraan. Muille kanasille on luvassa uusi, aivan ihana koti, jonne ne pääsevät muuttamaan todennäköisesti ensi viikolla kunhan siellä saadaan navettaan rakenteilla oleva uusi kanala kuntoon. Kanojen kanssa uuteen kotiin muuttaa myös erisukuinen kukko, joka on haudottu samassa satsissa omien tyrnäväläistemme munista. Käykäähän Instagramissa kurkkaamassa Oona Anniinan profiilia, hänen Insta storiesissaan on jo vilahdellut näkymiä myös uudesta kanalasta! Kunhan muutto saadaan tehtyä, voipi olla, että ihastuttavan seikkailijakanamme sekä sen siskojen ja nuoriherra Kukon touhuja saa seurailla jatkossa sieltä.


"Hei mamma ja Huu, mihin te jäitte kuppaamaan?!"

Nyt meidän perhe alkaa virittäytyä jälleen perjantaitunnelmiin ja viikonlopun viettoon. Omiin viikonloppusuunnitelmiini kuuluu jo kosolti kekrifiilistelyä sekä urakointia lampaiden kerintöjen kimpussa. Myös Narsu-kani pitäisi keriä, sillä kosteat ilmat uppoavat angoravillaan kuin veitsi voihin ja vaikka kani tallissa asuukin, on pitkä karva altis takkuuntumaan heti, kun ovea sateisella säällä hiukankin raottaa.




Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä muilla on? Joko olette ryhtyneet rauhoittumaan, vai vieläkö syystouhua riittää?

Ihanaa perjantaita ja lokoisaa viikonloppua toivottelevat kissa, seikkailijakana, vinksahtanut lehtienhamstraajaleidi sekä koko muu meidän farmin poppoo!
17 kommenttia on "Kajahtanut muija, kissa ja kana"
  1. "Kissan ja kanan kanssa", ihanasti kirjoitettu taas :D minä meen ryteikössä koirien ja kanien kanssa, katseita kertyy niinkin.

    Vielä olisi tekemistä ennen kuin lumet tulevat, aidan loppuun saattaminen ainoa pakollinen. Toivottavasti ehdin kuitenkin keräämään pihasta tavarat suojaan ennen lumia ja kärräämään kompostia kasvimaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, varmasti kertyy! :)

      No ei teilläkään enää valtaisaa urakkaa ole edessäpäin :) Minunkin tarvitsisi muuten kerätä pihalta tavaroita suojaan vielä, kiitos muistutuksesta... Nyt ainakin näyttää että ilmat taas lämpiävät, joten vielä ei kauhea hoppu ole ennen lumen tuloa.

      Poista
  2. ihanaa touhua sinulla.aikanaan meillä kukko tuli mustasukkaiseksi jos kana piti liikaa ihmisistä ja pieksi sen pahasti.lopulta oli pakko erottaa.meillä mies kynsi kasvimaan ja ajattelin kaikki syystyöt tehty,sitten huomasin että tien aurausmerkit puuttuu. toivottavasti huomenna ei sada vielä aamusta lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, aikamoista! Mahtoi olla todella huomionkipeä kukko :D Teillähän on hommat jo hyvällä mallilla siellä! Toivottavasti ehdit saada merkit paikoilleen. Jossain päin Suomea oli ainakin tullut lunta ihan reippaastikin.

      Poista
  3. IHANA, SUPERIHANA kissa! Eikä kanassakaan moitteen sijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu on oikein erityinen kisu <3 Se on entinen kesäkissa, nykyinen paras kaverini :)
      Ja kyllä, kanakin on aika spesiaali!

      Poista
  4. Iloisesti alkaa tämä viikonloppu kun lukaisin tämän kajahtaneen kirjoittajan tekstin , suu taitaa jäädä virneeseen unissaankin ja jos se nyt tuosta tasaantuu niin luen lisää riippumattomammaa , niin hauskasti kirjoitat , kiitos tarinoistasi näistä :)

    VastaaPoista
  5. Iloisesti alkaa viikonloppu kun luin kajahtaneen kirjoituksesi... vai mitenkä se menikään .. Suu jäi virneeseen , yön ylikin taidan hymyillä vaan , jos se siitä tasaantuu niin asia korjaantuu lukemalla lisää riippumattomamman tekstiä ja minähän olen vasta alussa näiden lukemisessa , joten sitä iloa piisaa , kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mukavaa, jos onnistuin ilahduttamaan! :) Ja toivottavasti viihdyt näiden sekalaisten sepustusteni parissa vastakin!

      Poista
  6. Eilen oli kyllä niin hirmuinen myräkkä meilläkin, että melkein käänsin kelkkani siitä, että "syksy se vaan on niin ihana!" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne ensimmäiset kunnon myräkät aina syksyisin sellaisia, että tottumattomana hirvittää :D En ole oikein kylmänkään fani, nytkin pitäisi hipsiä ulos viemään elikoille aamupalaa ja maa on niin kuuraisen ja kylmän näköinen, että hytisen jo ajatuksesta. Mutta on tämä omalla tavallaan myös kaunista ja kivaa aikaa :)

      Poista
  7. Tämä postaus on kuin hauska kekriajan tarina, ja hieno kuvitus. :) Etenkin tuo eka kissakuva on upea, osaako hän poseerata vai oliko muuten vain osuva otos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu ei osaa poseerata lainkaan, kun lähestyn sitä kameran kanssa niin se alkaa vipeltää minua kohti paijauksia kerjäämään :D Taisi tuurilla osua ainakin tuo yksi kuva, taitaa siinäkin olla tulossa minua kohti rapsujen toivossa :)

      Mukava kuulla, että pidit <3

      Poista
    2. Okei, hyvä tuuri siis. :)

      Poista
    3. Jep, malli on onneksi niin hieno ja komea että se kompensoi uupuvia poseeraustaitoja ;D

      Poista
  8. Eihän tässä oikein osaa muuta sanoa kuin <3 !

    VastaaPoista