Ajatuksia maatiaisvillasta & orientoitumista Shetland Wool Weekiin

27.8.19



Syksyssä on se(kin) ihana juttu, että silloin kerintäpuuhissa saa käydä lampaiden puhtaan ja kuohkean kesävillan kimppuun. Siinä missä kevätkerinnöissä villa on ehtinyt nuhjuuntua ja sotkeentua talven aikana vaatien siksi jos jonkinmoista huljuttelua, syyskerinnöissä ei tuosta ongelmasta ole tietoakaan. Lampaat ovat kasvattaneet villapomppansa vehreillä laitumilla, ja niiden puhdistukseen ennen työhön ryhtymistä riittää vain kevyt harjaus.

Minulta on monesti kysytty näin syyskerintöjen yhteydessä, että eikö kuitenkin lampaiden kannalta olisi parempi, jos niiden paksua villaa ei ennen syyskylmiä ja talven tuloa kerittäisi pois. Eivätkö ne sitten muka palele talvella? Eläinsuojelulain mukaan lampaat velvoitetaan kerimään vähintään kerran vuodessa, mutta villan leikkuu kahdesti vuodessa on, itse asiassa, niiden hyvinvoinnin kannalta paljon parempi juttu. Pitkäksi ja paksuksi kasvanut kesävilla alkaisi vain huopua ja vanuttua syksyn kosteudessa, eikä se niin ollen enää lämmitä lammasta pakkasten tultua. Syyskerinnän jälkeen eläin alkaa heti kasvattaa päälleen uutta, puhdasta ja tavattoman lämmintä talvitakkia, joka vähän lyhyempänäkin pitää lämpöä paljon pitkää, takkuista reuhkaa paremmin. En ole perehtynyt tähän seikkaan ulkolaisten, suotuisampaan ilmastoon tottuneiden lammasrotujen kohdalla, mutta ainakin kotoisilla maatiaisroduillamme asian laita on tämä.

Puhdistamatonta 'Bambia' ja 'Nanaa'. Tytär ja emä, jotka elävät meidän kotikatraassamme.



En ole koskaan ollut mikään himoneuloja tai muutenkaan kässämuija. Omien lampaiden myötä kotimaisen maatiaislampaan villan arvostukseni on kuitenkin kasvanut ja herättänyt kiinnostukseni tuon upean, monipuolisen ja maailman mittapuulla ainutlaatuisen materiaalin työstämiseen. Mielenkiinnon karttuessa olen oppinut myös, kuinka törkeän aliarvostettu aarre meillä suomalaisilla hyppysissämme onkaan.

Keskustellessani villasta ihmisten kanssa huomaan usein, että etenkin vanhemmalla väellä on kotimaista villaa kohtaan traumoja ennakkoluuloja. Mielessä kummittelevat edelleen ne mummon kutomat, pässinpökkimät villapaidat, jotka kutittivat päällä niin, että meinasi mennä hermot ja järki. 

Vaan moni ei tiedä ja harva arvaa, että esimerkiksi suomenlampaan villa voi yltää hienoudessaan lähes paljon käytetyn merinovillan tasolle. Oleellista on se, miten villa käsitellään: vasta huolellinen lajittelu sekä oikeanlainen puhdistus ja taiten tehty karstaus ennen kehruuta tuovat maatiaislampaasta saadun kuitumateriaalin parhaat puolet todella oikeuksiinsa.

Jokunen vuosi sitten lankajätti Novita toi markkinoille sataprosenttisesti kotimaisen villalangan. Ja eipä aikaakaan, kun tuote jo poistui valikoimasta. Kotimaisen villalangan menestymättömyys lankamarkkinoilla johtui moninaisista syistä. Novita perusteli päätöstään muun muassa kotimaisen villan heikolla saatavuudella. Lammastaloutta Suomessakin kuitenkin harjoitetaan, ja näillä tiloilla lampaita tietenkin jatkuvasti keritään. On siis sanomattakin selvää, että villaa kotimaastamme löytyisi kyllä. 

Ongelma onkin, ettei suomalaiselle lampurille makseta villasta tarpeeksi. Kehräämö maksaa lampurille villakilosta laadusta riippuen 0,50-2,50 euroa, kun kerintäkustannukset lammasta kohden huitelevat 3,50 euron nurkilla. Jo tällä laskukaavalla lyhyenkin matematiikan käynyt ymmärtää, ettei homma ole lampurille kannattavaa. Eikä tähän ole vielä edes laskettu lainkaan niitä työtunteja, minkä villan lajittelu ja puhdistus vaatii, sillä sellaisenaan kehräämö ei villaa kelpuuta. On tietysti myös ymmärrettävää, ettei kehräämö suostu maksamaan villasta korkeampaa hintaa, jos kuluttaja ei ole valmis sitä ostamaan ja siitä maksamaan. Niinpä suomalaisille rahdataan villaa toiselta puolen maapalloa samalla, kun kotimainen villa päätyy lammasfarmarien ylimääräisenä kiusana polttorovioille.


Itse kehrättyä ja kerrattua villaa omista lampaista, harmaassa seassa myös oman farmin kaneista saatua angoravillaa.


Maatiaislammasrotujemme villa huutaisikin ankaraa brändäystä ja maineenkohotusta. Tai no, maineen ja maineen, sillä tuskin muualla maailmalla tästä metsäisten laitumien nurkissa hilloamastamme upeasta materiaalista ollaan koskaan kuultukaan. Suomalaisesta osaamisesta osaamme olla maailman mittakaavassa ylpeitä. Tuota samaa ylpeyttä tarvittaisiin, jotta myös uniikki, ekologinen ja moneen tarkoitukseen taipuva villa saataisi nostettua suosta, nauttimaan ansaitsemaansa arvostusta.

Toista se on toisaalla. Esimerkiksi Islanti ja Atlantin valtameressä keskellä ei-mitään kelluttelevat Shetland-saaret ovat onnistuneet tekemään omista maatiaislampaistaan ja niiden villasta kehrätyistä neulomuksista maailmanlaajuisesti tunnettuja. Kuukauden kuluttua pääsen sukeltamaan aiheeseen juurta jaksaen oman kokemuksen kautta.

Satuin joitakin kuukausia sitten, villaan ja sen käsittelyyn ja käyttöön liittyvää tietoa etsiessäni törmäämään Shetland Wool Weekiin. Kyseessä on valtava, vuosittainen festivaali, joka keskittyy vain ja ainoastaan shetlantilaiseen villaan, ja jonka tiimoilta villahullut ympäri maailman kerääntyvät imemään itseensä tietoa, taitoa ja tunnelmaa tuolle eristäytyneelle pikku saarirykelmälle. Ilmoitin isännälle oitis, että joku kaunis päivä mekin lähdemme Shetlantiin villaviikoille.

Noh, kesä kului ja pari viikkoa sitten Antti kysyi minulta kuin ohi mennen, että niin, halusikkos sää lähtee sinne Shetlantiin siihen villajuttuun? Häselsin siinä parhaillani jotain lasten kanssa ja vastasin puolihuolimattomasti, että no arvaa vaan, olis unelma jos vaikka vuoden päästä olis semmoseen reissuun mahdollisuus. Vaan Antti meinasikin, että ei mitään vuoden päästä, vaan nyt syyskuussa. Hän oli katsonut minulle valmiiksi lennot, selvitellyt lautat. Järjestänyt pitämättömän kesälomansa niin, että voisi viettää muutaman päivän kotimiehenä ja huolehtia lapset ja eläimet, kun minä voisin vain ottaa ja lähteä rypemään ihan itsekseni kauan haaveilemassani Shetlannin luonnossa, vieläpä yhdistäen siihen lampaat ja villan.

Itkettyäni varttitunnin sain soperrettua, että enhän minä tee mitään tuollaista. Käy ikinä missään. Siks just, totesi isäntä.

Shokista toivuttuani varasin ensitöikseni villaviikkojen ohjelmaan kuuluvan kierroksen Bressayn saarella sijaitsevalle croftille, jossa shetlanninlampaita kasvattava tilallinen esittelee tilansa toimintaa, lampaitaan sekä villan prosessointia. Sen ohella aion ehkä piipahtaa työpajoissa oppimassa muun muassa langan kertausta värttinällä ja koluta muita villa-aiheisia tapahtumia sen mukaan, mihin flow ja fiilis vievät. Pääasiassa minua kiinnostaa kuitenkin valtavasti jututtaa paikallisia, tutustua heidän ylpeydenaiheeseensa shetlanninlampaaseen ja hiukan samalla haistella, mitä he tekevät tuossa hommassa oikein ja mistä me suomalaiset maatiaislampainemme voisimme ottaa opiksi.


Pesemättömässäkin suomenlampaan villassa tekisi mieli vain kieriä.


Vaikka suomenlammas tai sitä harvinaisemmat kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas (kyllä, meillä on peräti kolme varsin ainutlaatuista maatiaislammasrotua, joiden villat eroavat toisistaan ominaisuuksiltaan, taipuen vaikka minkälaisiin tarkoituksiin) eivät monien muiden ainutlaatuisten pojoisten villalammasrotujen veroista mainetta olekaan saavuttaneet, en heitä kirvestä kaivoon sen suhteen, etteikö niidenkin upeaa potentiaalia vielä opittaisi arvostamaan.

Esimerkiksi kotimaisen luomulampaan villasta pipoja ja muita asusteita käsityönä valmistava Myssyfarmi tekee upeaa työtä suomalaisen maatiaisvillan brändäyksessä. Olen myös ilolla ja mielenkiinnolla seurannut Villakokeilu-nimellä toimivaa, suomalaisen villaan keskittynyttä hanketta, josta voit lukea lisää heidän Facebook-sivuillaan.

Kun pienet toimijat lyövät voimansa yhteen, voi lopputuloksesta syntyä jotakin osiensa summaa suurempaa. Hyvänä esimerkkinä haluan nostaa suurielkeisesti hattua lankoja myyvälle Kässäpuodille. Kässäpuoti on yhden naisen yritys, jonka valikoimissa korostuvat kotimaisten pienlampurien tuottamat villalangat. Kässäpuodin kaltaisia rohkeita ja intohimosta toimivia tekijöitä tarvitaan, jotta tässäkin hommassa saataisiin muutoksen rattaat pyörimään.

Onneksi pehmeämmät arvot tuntuvat olevan nousussa, vastavoimana sille kaikelle kylmälle ja tunteettomalle, mikä maailmassa on jo pidemmän aikaa päässyt jylläämään. Ja kun lämmöstä ja pehmeydestä puhutaan, niin kokeilepa upottaa sormesi vilpoisana syysaamuna suomalaisen maatiaislampaan villatakkiin. Siitä lämpimämmäksi ja pehmoisemmaksi on enää vaikea pistää.


Itse kehrättyjä tekeleitä, ja pinon päällimmäisenä Kässäpuodilta tilattua, käsin kasveilla värjättyä 100% kotimaista villalankaa.


10 kommenttia on "Ajatuksia maatiaisvillasta & orientoitumista Shetland Wool Weekiin"
  1. Tärkeä aihe. Ja aivan ihanaa, että pääset sinne villaviikoille. <3 Huippuhieno aviomies sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan ajatella, että tuonne ainakaan lähivuosien aikana olisi mahdollisuutta lähteä, joten oli kyllä ihan todella iso ja mieluisa yllätys <3 On se kyllä, ihan paras :)

      Poista
  2. Hyvä teksti suomalaisesta lampaanvillasta. Hirmu nurinkurista tuoda hämäristä olosuhteista ulkomaista villaa, kun kotimainen, takuulla eettisempi vaihtoehto menee roskiin :( Lankavarastoni ovat vielä vanhoja hankintoja täynnä, mutta jatkossa hankin suomalaisen lampaan villasta kerittyä lankaa :) ja kiitos tuosta Myssyfarmi vinkkasusta.
    Ja hei huippuhyvää reissua sulle! Kirjoittelehan sitten reissu kuulumiset. Todella huomaavaista ajattelua mieheltä, etenkin kun reissusi ei ole mikään "jäänpä omaan rauhaan kotoilemaan" :D Minä en tänä vuonna ihan ulkomaille pääse/halua, mutta muutaman päivän metsävaellukselle mies patisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuosta aiheesta riittäisikin asiaa messuta vaikka kuinka paljon, vaikken mikään villaekspertti olekaan. Itseäni vaan tuo ilmiö jaksaa äimistyttää. Merino sitä ja merino tätä, vaikka tiedän, että suomalaisissa lampureissakin on paljon sellaisia tekijöitä jotka lampaiden kasvatuksessa kiinnittävät valtavasti huomiota myös villan laatuun. Kun sitä osattaisiin myös arvostaa, niin varmasti esimerkiksi suomenlampaasta saisi aikaiseksi ihan merinovillan veroista tavaraa!

      Varmasti tulee reissukuulumisia, tuskin maltan kameraa laskea hyppysistäni koko reissun aikana :) Ulkomaan matkailusta en minäkään yleensä perusta, harvoin reissaan lentomatkan päähän ja aina kaipaan kotiin :D Skotlanti ja sen saaret ovat olleet haaveeni ihan teinistä asti (ja mies on tästä myös saanut kuulla), ja kun siihen yhdistää vielä villan niin lähden kyllä riemusta kiljuen. On se hyvä, että on noita puolisoita jotka patistavat vähän omiin juttuihin välillä, jos on itse vähän huono lähtemään :D

      Poista
  3. Kivaa reissua sinulle! En ole tuollaisista festareista kuullutkaan ennen.

    Jäin vaan miettimään tuota, kun sanoit, ettei kehräämöt ota vastaan puhdistamattomia ja lajittelmattomia villoja. Minä en ole koskaan niitä sen kummemmin puhdistanut, enkä lajitellut. Likaisempia perä- ja vatsanalusvilloja en ole mihinkään laittanut, mutta kaikki muut vaan kuivaamisen jälkeen säkkiin. Beiben sisko vie ne jollekkin kehräämölle samalla kun vie omat lampaan villansa, mutta en muista minne.

    Minä en ole myöskään mikään kässämuija. En ole oikeastaan tehnyt mitään noista langoista ja Beiben siskolle ne on jäänyt. En kyllä ole viime vuosina pystynytkään oikein mitään kutomaan, kun sormet ovat olleet niin kipeät. Mutta nyt kun työn rasitus on poissa, voisi vaikka pipoja kutoa. Sukissa ei puhdas lampaanvilla kestä, sen vuoksi nykyään teolliset langat ovat varmaan suositumpia. Eipä tarvitse parsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin törmäsin kyseiseen häppeninkiin vasta tänä vuonna ensimmäistä kertaa!

      Omaan käyttöön kehruuttaessa kehräämöt toki sekoittavat esimerkiksi eri laatuisia villoja keskenään, mutta kun ostavat lampurilta raakavillaa, niin ovat tarkempia tuosta lajittelusta. Tilauslankoja kehrätessä ei varmaankaan ole niin tarkkaa, kunhan juuri nuo likaiset villat on sortteerattu pois. Tilauslankojenkin kanssa kyllä laskuttavat ekstraa siitä, jos sekaan eksyy roskaista tai likaista villaa, joka ei kehruuseen sovi :)

      Sukkalangoista sanovat, että ahvenanmaanlampaan karkeampi ja pitkäkuituisempi villa toisi kestävyyttä, kun sekottaisi suomenlampaan villaan. Voisin kyllä kuvitella, että silti kovassa käytössä puhkeaa silti ennen pitkää. Mitä olen asiaa tutkaillut, joustoa ja kestävää keinokuitua saa ainakin joillakin kehräämöillä tilauksesta, jos sukkalankaa haluaa. Itse olen tilannut Ali-Unkin lammastilan sukkalankaa tuolta Kässäpuodilta, siihen on laitettu vahvisteeksi muistaakseni polyamidia. Parempi mielestäni sekin, kun taas vaikka polyamidisekoitteinen, ulkomainen villa :)

      Poista
  4. Antti on fiksu. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Vaikka usein mietin, että jaksaakohan se edes kuunnella Skotlanti-haaveitani ja villapaasaustani, niin selvästi on kyllä ollut kuulolla kun ylläri osui noin nappiin :) Kiitos paljon! Tekee kyllä hyvää lähteä ihan itsekseen näistä kotiympyröistä välillä muutamaksi päiväksi, tulen varmaan ihan uutena ihmisenä takaisin. Tai sitten olen hermoraunio reissussa, kun olen ehtinyt jo parantumattomasti mökkihöperöitymään nökötettyäni mökissäni muksujen kanssa melkein neljä vuotta. Sen näkee sitten :D

      Poista
  5. Aivan huippumahtavaa, että pääset reissuun. Sittem toivottavasti otat paljon ihania kuvia ja kirjoitat blogiin tästä reissusta!!!! Itse innostuin kehräämisestä viime talvena ja sukelsin heti syvään päätyyn ja yhdistin omien koirien karvaa naapurin lampaitten villaan, ei mitään helpointa hommaa Mummun vanhalla kiikkalaisella, mutta kyllä tulostakin syntyi, siitä tulossa juttua jossain vaiheessa blogin facesivuille minne nykyään päivittelen. Ihmettelen myös samoin suomenlampaan villan vähäistä arvostusta ja samalla haaveilen omista lampaista, ettei tarvitsisi enää ostaa kaupasta lankaa😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä loppukesän työrupeaman ja kaiken muun hässäkän keskellä, ei todellakaan voisi tulla enempää tämä reissu tarpeeseen. Jo vuosia olen haaveillut pääseväni Skotlantiin ihan vain kamera seuranani, joten aivan varmasti blogiinkin päätyy älytön kuvatulva villalla kyllästettyjen reissutunnelmien saattelemana :D

      Kehrääminen on kyllä sellaista puuhaa, että se vie mennessään. Mä en ole koiran karvoja vielä koittanut kehrätä, vaikka niitäkin meillä kyllä olisi omasta takaa. Vanhalla mummorukilla minäkin hurruttelen menemään ja voi viude, on siinä kyllä omat oikkunsa. Välillä tuntuu, että koko rukilla on ihan oma elämänsä, josta minä olen auttamattomasti pihalla :) Mutta kun sen kanssa saa homman rullaamaan, niin kyllä vaan tuntuu mukavalta! Täytyykin käydä facesivuiltasi lueskelemassa, mitä hienoa olet saanut aikaan!

      Omat lampaat ovat kyllä olleet sellainen hankinta, joka ei koskaan sekunttiakaan ole harmittanut tai potuttanut. Jonkin aikaa meni, ennen kuin niiden sielunelämää oppi ymmärtämään, mutta en enää osaisi kuvitella elämää ilman. Toivottavasti sullakin se haave vielä joskus toteutuu <3

      Poista