Kanalan laumanvartijat

13.9.19



Mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikaisratkaisu, sen nyt varmasti tietää ihan jokainen. Meillä yksi tällaisista ratkaisuista on ollut kanala-lampolan katto. Emme ehtineet asentaa kopperoon kunnon kattoa aikoinaan, joten isäntä peitteli katon pressulla syyssateilta suojaan. Se helkutin pressu ehti lepattaa katolla iloisesti kaksi vuotta, kunnes päätimme, että tämä ei voi enää jatkua näin.

Katto-operaatio tarvitsi hoitaa alta pois siksikin, että sen valmistumisesta riippui myös muiden puuhiemme edistyminen. Haluaisimme kanoille vihdoin ja viimein katetun ulkotarhan. Tarhaa ei puolestaan ole mitään järkeä rakentaa, ennen kuin katto on paikoillaan. Se olisi ollut vain tiellä huopien nakuttelussa. Ulkotarhasta huolimatta aiomme yhä antaa kanoille myös päivittäistä vapaanaviipotusaikaa.

Katetun tarhan olemassaolossa on kuitenkin puolensa: ensikseen, se pidentää kanojen ulkoilukautta, sillä pikku pakkanen niitä ei haittaa, mutta lumessa ne eivät kahlaa mielellään. 1.3.-31.5. on lakisääteinen siipikarjan ulkonapitokielto, ja vuosittain sydäntäni oikein vihloo, kun kevään tullen joudun telkeämään kotkottimet kolmeksi kuukaudeksi sisälle kanalaan. Katetussa tarhassa kanojen on kuitenkin luvallista ulkoilla sisälläpitoaikanakin. Toisekseen, ulkoilu turvallisesti aitojen sisäpuolella tuo mielenrauhaa silloinkin, kun emme ole kotosalla pitämässä kanoja silmällä. Täällä metsässä riittää petoeläimiä, joille hömelönä pitkin pihaa kekkuloiva kanapaisti kelpaa paremmin kuin hyvin. Kesällä yhytin myös naapurimökin kersat pihaltamme juoksemasta kanojen perästä. He jahtasivat kolmen porukassa ja kanat juoksivat pakoon henkihieverissä. Voin kertoa, että annoin tästä toiminnasta melko raikuvan, mutta rakentavan palautteen.




Ihmeen vähillä petovahingoilla olemme kanojen suhteen säästyneet. Siitä täytyy kyllä kiittää meidän armasta Jaakoppi-kukkoamme, joka jaksaa vahtia haaremiaan herkeämättä. Erityisesti kanahaukat aiheuttavat meillä säpinää näin syksyisin. Pihalle kärkkymään ilmestynyt kanahaukka on aina varma syksyn merkki.

Aiemmin tällä viikolla satuin olemaan olohuoneessa, kun Jaakoppi alkoi huutaa aivan ikkunan alla kuin parempikin palosireeni. Ehdin nähdä, kuinka kanojen pyrstöt sujahtivat syreenipuskan uumeniin Jaakopin pitäessä perää. Samalla, kun kukko kaikkosi pusikkoon, kiisi iso haukkanaaras ihan ikkunan ohi. Nappasin oven pielestä ensimmäisen kättä pidemmän esineen (rikkinäinen sateenvarjo) käteeni ja syöksyin pihalle hippulat vinkuen sukkasillani, mutta haukka oli ehtinyt kaarrella tiehensä. Laskin pusikossa pilkottavat kanat, kaikki tallella. Ainoastaan silkkikana Hönö-Hempukka Hönttylä puuttui, mutta se löytyi nopeasti munimasta lampolan pihaton nurkasta. Todennäköisesti Hönis oli autuaan tietämätön koko haukkajupakasta. Se on sillä tavalla vähän hönö, ettei se useinkaan tajua mistään mitään. Se varmasti vain hönöilisi ympäriinsä tyytyväisenä, vaikka kettuperhe päättäisi muuttaa kanalaan orren alle, ja koululuokallinen naapurin lapsia hyökkäisi tontillemme muuta parvea jahtaamaan.

Haukkaepisodin jälkeen päivystin herkeämättä päivän ikkunoissa ja tarkkailin, palaisiko haukka uuteen yritykseen. Jaakoppi piti kanansa visusti puskan suojissa koko päivän, kunnes se tuntien piiloilun jälkeen lähti itse syreenin katveesta varovaiselle tiedustelukierrokselle. Kun Jaakoppi katsoi reitin olevan selvä, kujersi se kanasensakin esiin pusikon suojista. Elämä jatkui, kirjaimellisesti.


Jaakoppi ja piiloutumisen taidonnäyte

"Kukk(okiek)uu."


Sain myöhemmin samalla viikolla huomata ilokseni, että Jaakopin lisäksi meillä on kaksi uutteraa pihavahtia. Viime syksynä pistin merkille, että harakkapariskunta viihtyi päivittäin takapihallamme. Ilmeisesti ne olivat äkänneet kompostimme sekä kanojen rehukaukalon, johon tapasin jättää kanoille toisinaan uloskin murkinaa. Anttia pihalla pyörineet ja tilaisuuden tullen kaiken ympäriinsä penkovat harakat ärsyttivät, mutta minä tykkäsin tästä kaksikosta. Nimesin ne Pyryksi ja Rietiksi, ja kun ne vielä talvellakin hyörivät pihallamme päivittäin, ryhdyin ruokkimaan niitä ruuantähteillä.

Keväällä Pyry ja Rieti rakensivat risupesän rantakuusikkoon. Muutaman viikon kuluttua pihallamme pomppi kolme töppöpyrstöistä ja nappisilmäistä vauvaharakkaa. Harakan äänihän ei ole mikään maailman kaunein, ja Antin ärsyyntyminen kasvoi entisestään. Minä heräsin usein aamuyöstä niiden pitämään metakkaan toteamaan, että äänellään se harakkakin laulaa. Kävin isännältä salaa viemässä rantaan jauhelihakökkäreitä ja hedelmänpaloja ja aina pihatöitä tehdessäni seurasin tohkeissani, kuinka tärkeinä Pyry ja Rieti hoivasivat lammastarhassa pomppivaa jälkikasvuaan.

Poikaset oppivat lentämään ja katosivat pihaltamme. Pyry ja Rieti jäivät. Isäntä marmatti, että meinaako noi jäädä asumaan.

Pari päivää edellä mainitun kanahaukkahyökkäyksen jälkeen tiskasin keittiössä, kun näin kanahaukan, todennäköisesti sen saman kuin viimeksi, istumassa koivussa tonttimme laidalla. Ennen kuin sydämeni kerkesi hypätä kurkkuun, kaksi mustavalkoista vauhtiviivaa säntäsi haukan kimppuun. Pari sekunttia ehti mennä, kunnes haukka otti siivet alleen ja häipyi kiireenvilkkaa horisonttiin. Minä seurasin nopeatempoista, mutta tapahtumantäyteistä jännitysnäytelmää keittiön ikkunassa, tiskiharja tanassa ja huuli pyöreänä.

Rieti ja Pyry ovat varsin reviiritietoisia ja pitävät kyllä huolen siitä, ettei ihan kuka tahansa tule niiden huudeille kekkuloimaan, sen verran olen tässä vuoden kestäneen yhteiselomme aikana havainnut+. Nyt sain huomata, että niiden vahtivuorolla edes täysikasvuisella kanahaukalla ei ole pihallemme mitään asiaa. Olemme pohtineet, pitäisikö meidän joskus hankkia laumanvartijakoira varjelemaan eläimiämme, mutta emmepä arvanneet, että saammekin kaksi laumanvartijaharakkaa.

Haukkaa ei ole sen koommin näkynyt, kun pihaharakat päättivät ottaa siitä mittaa. Kanat ovat nautiskelleet syksyisistä auringonpilkahduksista ketarat oikosenaan. Anttikin on suhtautunut harakoihin entistä suopeammin. Ja minähän vein Pyrylle ja Rietille oitis palkinnoksi aimo satsin kissanruokaa, jotta ne viihtyisivät luonamme vastakin vahtia pitämässä.



Kun kana löytää sopivan aurinkoisen paikan, se nostaa siipeään...

... oikaisee toisen kinttunsa...

... ja asettuu sitten sopivaan kylkiasentoon paistattelemaan. Janis torkahti, mutta Hönis huomasi kameran ja heilautti tupeensa viehkosti sivuun. Koska hän on sen arvoinen.



Viikonloppuna suuntaan Ikaalisiin hakemaan kanaporukkaamme hieman täydennystä, kun eräs luomukananmunia tuottava tila uudistaa parveaan ja myy pois niin kutsuttuja poistokanoja. Ymmärtääkseni käytäntö kaikissa tuotantokanaloissa on, että parvi uudistetaan parin vuoden välein, ja kaikki tilan munivat kanat hävitetään, jotta tilalle saadaan järjestettyä tuotantotauko ennen uusien kanojen saapumista. Tauon aikana tilat puhdistetaan perusteellisesti. On ilahduttavaa, että kyseinen luomutila pyrkii sijoittamaan tuotannosta poistuvat sulkapeffansa uusiin, huolehtiviin koteihin. Sen verran olen itse höpsähtänyt kanoihin niiden sielunelämää seuratessani, että sanalla "poisto" on aika karmivasti kumiseva kaiku, kun nyt kuitenkin elävistä otuksista puhutaan.

Kanaparvemme suurentuessa olen alkanut myös varovasti haaveilla kotitilan munamyynnistä. Se toki vaatii jonkun verran virastoasiointia, lippulappujen täyttelyä ja kakkanäytteiden sötköttelyä sekä postittamista, mutta ehkä näille voisi täällä Teiskossa olla markkinarako. Voisin myydä munia nimellä Jaakopin muijien maalaismunat. Tai kävisikö Harakan vahtimat metsäläismunat? Teiskon munaskuukkelit? Kukkolan vapaakanojen tuotokset? Villin kanan puskamunat? Niin paljon vaihtoehtoja, että homma kaatunee jo ennen alkuaankaan pelkkään nimivalintaan. Mutta aina saa silti haaveilla.






Leppoisaa viikonloppua, toivottelee meidän farmin väki ja pari harakkaa!
12 kommenttia on "Kanalan laumanvartijat"
  1. Voi ihana, miten hauska postaus taas ! Mä asun rintsikassa täälä kymenlaaksossa ja ruokin linnut ja siilit. ja siinä sivussa harakat käy aamulla syömässä siililtä jääneet kissanruoat. Kyllä kuullostaa hyvältä tuo teidän maalaiselämä lampaineen ja kanoineen. Varikset ja harakat on kyllä fiksuja lintuja .Mulla on täällä pihavahti Väinö vironpoika. Pitää kauheeta jöötä täällä pihalla, niin kuin koiran pitääkin. Niin kiva lukea sun tarinoita, taidatte olla kyllä niin oikeassa paikassa siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit! Luonnoneläinten elämän seurailu on kyllä mukavimpia puuhia ikinä. Vanhassa kodissamme minäkin ruokin siilejä, täällä niitä ei olekaan näkynyt. Koirat kyllä ovat hyviä hälyttimiä, meillekään ei kyllä kukaan koskaan salaa pääse pihaan :D Joo, kyllä tunnemme olevamme ihan oikeassa paikassa koko poppoo. Kiva, että se välittyy :)

      Poista
  2. onpas teillä hauska elämä.ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja kuvia ja juttuja taas teidän kanalaumasta. :) Kyllä riemastutti ajatus ja mielikuva laumanvartijaharakoista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan nuo aika yllättäviä pihavahteja, mutta mikäs siinä :D

      Poista
  4. Hei kerro sitten kun tilaat ”munaleimasimen” ebaystä tjms �� (muakin houkuttaisi sellainen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos munia myy suoraan kuluttajalle, leimata ei välttämättä ei edes tarvitse, ellei myy yli 20 000 kg vuodessa (näin luin ainakin Siltajoen sirkuksen blogista). Mutta olisihan se kieltämättä aika hieno, oma munaleimasin! Täytyykin pistää harkintaan jos suuntaan munamarkkinoille :D Vaikka tällä hetkellä kyllä elättelen toiveita lähinnä siitä, että kesän mittaan villiintyneet kanat alkaisivat munia enemmän pesiin ja vähän vähemmän puskiin, heinäkasoihin ja tallinnurkkiin, josta munat sitten löytyvät aina joskus ja jouluna... :D

      Poista
  5. Vahtiharakoita! Aika jännä yllätys :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika hauskaa! Olen kyllä ollut tietoinen, että varislinnut osaavat olla aika territoriaalisia reviirinsä suhteen. Tuo oli kyllä ylläri, että niin paljon isompaa petolintua vastaan hyökkäsivät muitta mutkitta, ja vielä pesimäkäuden ulkopuolella. Mutta en valita, eipä ole haukkaa enää näkynyt :D

      Poista
  6. Voi persus miun erittäin pitkä kommentti katosi! Mutta ihania kuulumisia, miekin haaveilen omasta munamyynnistä (voiks näin sannooo) ja kanoja piti tulla viis, nyt on 20 koska olen pelastanut meille mummokanoja. En tykkää myöskään sanasta poisto. Kaks kukkoa meillä häärää Hanoi Rocks ja Peer Gunt 2. ( PG Ensimmäinen halusi olla villikukko Suomen metsässä valitettavasti emme saaneet takaisin erinäisistä kiinniottoyrityksistä huolimatta). Lisäksi lampakset ovat aivan ihania mussutuksia ja yksi karsinapaikka odottaa asukasta. Herra Isäntä ei ole suostunut kyyttöön, vielä. Ai ja perskules ensi kesänä täällä härrevää mehiläisiä meillä! Tykkään siun kuulumisista ja oon saanu inspistä omaan pientilaan siun kautta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, tuo on niiiin ärsyttävää! :D Ja miksi noin käy just aina pitkien kommenttien kanssa! Kanojen kanssa tuppaa usein käymään noin, että homma hieman lähtee lapasesta :P Meillä on kanssa ollut joskus tuollainen villikukko, johtaja Tuura. Se myös meni ihan omia polkujaan ja saattoi lähteä yks kaks yllättäen metsäreissulle, jättäen kanat töllistelemään hölmöinä perään. Eräälle tuollaiselle reissulle päättyi sitten johtaja Tuurankin maallinen vaellus... Kyyttö olisikin ihana! Itse olen pitkään haaveillut lapinlehmää, mutta se on ehkä taivahan onni ettei meillä ole lehmille tilaa :D Mehiläisiä kyllä minäkin joskus vielä hommaan <3

      Kiitos ihanasta kommentista, on ilo kuulla että tykkäät! Ihanaa syksyä sinne :)

      Poista