27.1.2020



Blogi on ollut talviunilla ennätyspitkän ajan ja ohi ovat menneet niin joulut kuin vuoden vaihtuminenkin. Ihmiset ovat reippaina kertoneet ja kirjoittaneet suuntaavansa uuden vuoden ja samalla vuosikymmenen kunniaksi kohti uusia haasteita.

Itselläni on sen verran tekemistä vielä vanhojenkin haasteiden kanssa,että ajattelin käyttää ne ensin loppuun. Kohti vanhoja haasteita ei ehkä kuulosta niin reippaalta, toiveikkaalta ja kunnianhimoiselta, mutta pitääpähän realismin syrjässä kiinni.



Vanessa Auringonkukka ja uuden vuoden haaste: kuinka laskeutua sulavasti kompostin laidalta



Kanat ovat nauttineet sydämiensä kyllyydestä, kun ulkoilukausi on jatkunut lähes katkeamattomana koko talven yli. Viime talvi oli pitkä, hyytävän kylmä ja luminen, eivätkä kotkottimet näyttäneet nokkiaan pihalla kunnolla kuukausiin. Nyt ne ovat meltonneet ulkona tohkeissaan aamusta iltaan.

Syksyllä parveemme liittyi neljä munintahybridikanaa, jotka esikoisemme Venla nimesi Vanessa Auringonkukaksi, Saara Tuhkimo Aurinkopilveksi ja Prinsessa Ruusuksi. Neljännen nimi jäi vielä hautumaan, kunnes minä ja isäni päätimme yhdistelmänimien hengessä kutsua kanaa numero neljä nimellä Kotkala-Hammaslärvänen. Nelikko muutti luoksemme eräältä luomumunatilalta, joka oli parvensa uudistamisen yhteydessä (munintakanaloissa parvi uudistetaan parin vuoden välein, sillä noin kaksivuotiaana hybridien munatehokkuus laskee) päätynyt koko 200-päisen parven teurastamisen sijasta etsimään uudet kodit niin monelle kanalle kuin mahdollista.

Prinsessa Ruusu ikävä kyllä menehtyi yllättäen jokin aika saapumisensa jälkeen. Kaikki muut kanat ovat kuitenkin pysyneet terveinä, jos ei oteta lukuun sitä, että teharinelikko oli saapuessaan rähjäisessä kunnossa ja Saara Tuhkimo Aurinkopilvellä sekä Kotkala-Hammaslärväsellä oli jalkapohjissaan isot ja kipeät anturapahkat.

Kanablogi Siltajoen Sirkus tarjosi kattavat ohjeet anturapahkan hoitoon, ja niiden avulla tohtorikirungi Harra avasi kylpyhuoneeseen pop up -leikkaussalin. Sitä ennen kävin hankkimassa tykötarpeita operointiin kotikylämme apteekista. Maalaisapteekin henkilökunnalla ei ilmekään värähtänyt, kun lompsin sisään kirurginveitsiä, lääkeruiskuja, sidetarpeita ja desinfiointimömmöjä sisältävän ostoslistani kanssa ja ilmoitin, että parin kanan jalat koivet kaipaavat pientä pedikyyriä. Toista se oli joskus vuosia sitten, kun kotimatkalla piipahdin hakemassa ruiskuja ja neuloja kaupungin apteekista kuohitun pässin antibioottipistoksiin. Olin kai vähän tukka takussa ja virttynyt villapaita ylläni (kuten aina), kun farmaseutti tiskin takana silmäili minut tuumailevana päästä varpaisiin ja tiedusteli sitten epäluuloinen häivähdys äänessään, että mihinkäs käyttöön. 




Alkutalvesta kanaporukkaamme liittyi vielä kaksi uutta tulokasta. Kanahaukka sai napattua meiltä syksyllä tyrnäväläiskana Nilkku-Hillevin, ja jäin kovasti kaipaamaan vahvistusta kutistuneeseen maatiaisjoukkoomme. Samalta kesäkanojen pitäjältä pölkylle oli päätymässä myös jättimäinen brahma-rotuinen rouva, mikäli uutta kotia ei ennen talven tuloa löytyisi. Tuumin, että ainahan se on parempi hommata kaksi kerralla. Ei ole niin orpo olo sitten uudella tulokkaalla selvitellä alakynnestä käsin paikkaansa parven nokkimisjärjestyksessä, kun on tuttu kaveri mukana ennestään.

Uusi maatiaiskanamme sai Prinsessa Ruusun muistoa kunnioittaen esikoisen toimesta nimen Prinsessa Ruusukaali. Nimivastaavalla meni kaiketi sekaisin prinsessasatu ja Tonttuakatemia-ohjelmasta tuttu rehtori Ruusukaali. Muhkeasta brahmakanasta tuli olemuksensa mukaisesti paksu-Bertta, tai tuttavallisemmin iso B. Nurkkiimme pyörimään jääneellä minikokoisella silkkikukolla, Rakastaja Nylkysellä, meni paksu-Bertasta aivan pasmat sekaisin. Se pöyhisteli ja teputti tärkeänä itseään kolme kertaa isomman kanan ympärillä sellaisin elkein, kuin ei olisi ikäkuuna päivänä nähnyt mitään yhtä hemaisevaa. Nykyisin Nylkynen tapastaa aina siellä missä iso Beekin, vahtien tomerana takapiruna elämänsä rakkauden edesottamuksia.


Iso B napsii maahan varisseita kauranjyviä, Rakastaja Nylkynen vahtii taustalla.



Leudon talven myötä olemme ottaneet kanojen kanssa varaslähdön puutarhahommiin. Kanat ovat pöyhinet uutterasti tulevan vihannestarhan maata ja pohja on kevääseen mennessä niin hyvin tasoitettu ja möyhitty, että aion siirtää sinne ainakin osan lavankauluksista. Kurpitsaa laitan kasvamaan suoraan pehkuun, ja perunalle ajattelin kokeilla isomman alan kateviljelyä. Jokusen lavankauluksen siirsin jo kasvihuoneen eteläseinustalle. Siihen perustan pienen yrttitarhan, jossa kesäruokien mausteet ovat kätevästi käden ulottuvilla aina kasvihuoneelta ruokatarpeita hakiessa.

Nyt kun kanaparvi on päässyt toden teolla fiilistelemään maanmuokkaushommia kasvimaalla, on aitausprojekti pakko aloittaa ainakin vanhan pellonpohjan osalta keväällä, kun maa sulaa. Vapaana laiduntavat kanat ovat puutarhatouhujen nousu ja tuho: ne ovat verrattoman hyvä apu maan muokkaamisessa, pöyhimisessä ja levittämisessä, mutta myös varsin tehokkaita viskelemään maahan kylvetyt siemet sekä istutetut taimet huituntuuttiin. Taikuri saattaa itsekin olla ihmeissään arpoessaan muutaman kuukauden päästä, onko kanojen valjastaminen puutarha-apulaisiksi ollut uhka vaiko mahdollisuus.





Eilen iltapäivästä alkanut lumisade jatkuu edelleen ja maa on pitkästä aikaa ohuen lumiharson alla. Pakko myöntää, että on tämä ihan kivaa vaihtelua ainaiseen kurakeliin. Eilen talkoilin naapurien kanssa syksyllä harvennetussa koivikossa risusavottaa. Että sikäli mikäli yläkerran makkarin remontti alkaa tympiä ja alamme kaivata vaihtelua arkeen, voimme aina painua oksasilppureinemme naapurin puolelle patoutumiamme purkamaan ja samalla monessa käänteessä käyttökelpoista oksahaketta hankkimaan.






Instagram

Villifarmilla. Theme by STS.